Avainsana-arkisto: Seksitreffit

Seksitreffit on helppo järjestää netistä ja vieläpä ilmaiseksi. Unohda baarissa koluaminen ja koikeile seuranhakupalveluita netissä. Seksiseura.info kertoo mistä ja miten seksitreffit löytyvät helpoiten. Seuraa blogia ja käytä kaikki vinkit ja tarjoukset hyväksesi!

Näin järjestät seksitreffit – 6 vinkkiä!

Onnistuneet seksitreffit on helppo järjestää. Internet on jo pitkään tarjonnut mahdollisuuden löytää ihmisiä, jotka ovat samoilla motiiveilla liikkeellä.

Netissä toimii useita palveluita, joissa on tuhansia käyttäjiä. Nykyään myös mobiilisovellukset ovat yleistyneet huimasti.

Alla kuusi vinkkiä ja hieman tietoa seksitreffien järjestämisestä netissä.

Milf-area

1. Kysyntä ja tarjonta

Netissä on monia palveluita, jotka keskittyvät erilaisten hakijoiden tarpeiden tyydyttämiseen.Osa on liikkeellä tositarkoituksella ja osa vain hauskanpito mielessään. Molemmille löytyy omat palvelunsa. Myös se, että käyttäjiä on todella paljon helpottaa huomattavasti. Mikäli jonkun kanssa ei kemiat kohtaa, niin voi helposti siirtyä seuraavaan kiinnostuksen kohteeseen.

2. Valinnan helppous

Voit kaikessa rauhassa selailla eri käyttäjien profiileita ja selvittää, että mistä kukin pitää. On siis helppo löytää samanhenkisiä ihmisiä, joilla on samat fetissit tai mielenkiinnon kohteet. Harvemmin yhden yön tuttavuuksien kanssa tulee esimerkiksi sidontaa harrastettua. Netin kautta taas voit etukäteen keskustella asioista ja varmasti asiasta kiinnostunut partneri löytyy.

3. Seksitreffit järjestät milloin tahansa

Arjessa ihmisillä on usein kiire, joten kontaktin saaminen toiseen on hankalaa. Salilla ja lenkkipolulla moni haluaa keskittyä olennaiseen ja tutustua uusiin ihmisiin paremmalla aikaa. Netti sen sijaan tarjoaa suuren vapauden, koska voit milloin tahansa viestitellä kiinnostaville ihmisille ja vastaat viesteihin, kun kiireiltäsi ennätät.

Samalla vältyt kiusallisilta tilanteilta, kun profiileja selaamalla saat helposti tietää, että kuka on sinkku ja kuka ei.

4. Voit käyttää lempinimeä palveluissa ja kasvojen ei ole pakko näkyä kuvassa

Mikäli ei halua esiintyä omalla nimellään ja laittaa kasvokuvaa itsestään, niin siihen ei kukaan pakota. Eli ei ole vaaraa siitä, että joku tuttu tunnistaa, mikäli ei itse halua julkisesti palvelussa esiintyä.

5. Lähestyminen on helppoa ja sitä ei tarvitse jännittää

Voit huoletta lähestyä ketä tahansa, koska moni haluaa kokeilla jotakin uutta, kuin mihin on tottunut. Esimerkiksi ikä ei ole rajoittava tekijä. Päinvastoin. Moni nuori nainen haluaa hieman kokeneemman miehen, koska heillä on enemmän kokemusta ja tietoa petihommista.

Hieman kypsemmät naiset taas saattavat haluta nuoren ja energisen miehen tai miksi ei vaikka naisenkin petikaverikseen.

6. Pakkeja tulee vähemmän, kun kertoo itsestään ja motiiveistaan selkeästi

Kannattaa panostaa profiiliinsa. Se on ensimmäinen asia, jonka tulee olla kunnossa. On hyvä laittaa mahdollisimman paljon tietoa itsestään ja mielenkiinnonkohteistaan, jotta pääsee juttuun samankaltaisten ihmisten kanssa.

Profiilissa olevien kuvien olisi hyvä olla selkeitä ja kirkkaita. Myöskin taustan tulisi olla sopiva, koska tokihan puolivälissä vuorelle kiipeämistä otettu kuva varmasti on hieno ja kuvastaa sporttisuutta, mutta kuvan henkilö taas näkyy siinä paljon huonommin. Myöskään esimerkiksi taustalla näkyvä sotkuinen asunto tai kasa tiskaamattomia tiskejä tuskin kannustaa ketään ottamaan yhteyttä.

Kannattaa myös olla kuvassa yksin, jotta ei tarvitse arvuutella, että kenestä on kyse.

Mikäli etsit seikkailua, niin kannattaa ehdottomasti sopia seksitreffit netissä!

Seksiseuran löytäminen on helppoa, mutta kannattaa silti sopia ensimmäinen tapaaminen julkiselle paikalla, jotta voi kunnolla vielä keskutella tapaamansa henkilön kanssa ja tutustua paremmin ennenkö päättää ottaa seuraavaan askeleen.

Valitse nyt paras paikka seksitreffien järjestämiseen:

alapuolelta löytyvät palvelut ovat kaikki vaihtoehtoja, kun etsit seksiseuraa netistä. Klikkaamalla linkkiä palvelua aukeaa uuteen välilehteen ja voit aloittaa ilmaisen kokeilun.

1. Milf-area

Milf-area seksitreffit

Milf-area on suosittu uusi seksideittipalvelu, jonka kautta seksitreffit järjestyvät takuuvarmasti. Voit rekisteröityä linkin kautta ilmaiseksi ja kokeilla palvelua maksutta.

Kokeile ilmaiseksi tästä »

2. Victoria Milan

Victoria Milan seksitreffit

Victoria Milan on ehkä yksi tunnetuimmista deittisivuista seksitreffien etsimiseen. Vaikka palvelu ei ole hinnaltaan halvin, niin on se silti joka euron arvoinen.

Kokeile ilmaiseksi tästä »

3. Kypsääseuraa

Kypsaaseuraa seksitreffit

Kypsääseuraa on nimensä mukaisesti kypsään seuranhakuun. Silti täältä on turha etsiä kumppania tositarkoituksella, sillä käytännössä kaikki seuranhakijat ovat sivustolla vain yhden asian takia.

Kokeile ilmaiseksi tästä »

4. E-kontakti

E-kontakti seksitreffit

E-kontakti on Suomen suurin deittisivusto. Tämä palvelu ei ole suoranaisesti tarkoitettu seksitreffien etsimiseen, vaan palvelusta löytyy käyttäjiä joka lähtöön. Siitä huolimatta varsin toimiva sivusto.

Kokeile ilmaiseksi tästä »

5. Cheating69

Cheating69 seksitreffit

Cheating69 on Victoria Milanin tapaan ns. ”pettämissivusto”. Tämä on hyvä palvelu seksitreffien järjestämiseen, mutta ei kuitenkaan pärjää käyttäjämääriensä puolesta esimerkiksi Milf-arealle.

Kokeile ilmaiseksi tästä »Kokeile!

 

Viikonlopuksi ohjelmaa SexPartnerilta – Seksitreffit netistä

Se olisi taas viikonloppu tulossa. Toivottavasti et ole vielä lyönyt ohjelmaasi lukkoon, sillä meillä on sinulle parempi idea.

SexPartner, joka on nykyisin yksi Suomen suosituimmista seuranhakusivustoista, on paikkasi, kun haluat järjestää seksitreffit helposti. Viikonloppuisin sivustolla on uskomattoman paljon seuranhakijoita paikkakuntaan katsomatta, jonka ansiosta panoseuraa järjestyy kenelle tahansa.

123123123-seksitreffit-netistä

Omia kokemuksia SexPartnerista

Olin itse täydellisen yllättynyt, kun kokeilin palvelua ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten. Tein normaalisti ilmaisen tilin sivustolle, täytin profiilin huolellisesti ja lisäsin kuvani. Tämän jälkeen en ehtinyt lähettää edes ensimmäistä viestiä, kun postilaatikkoon alkoi kilahdella innokkaita viestejä nuorilta ja kauniilta tytöiltä. Ei siis miltään mummoilta.

Seksitreffit SexPartneristaPäätin vastata parille parhaimman näköiselle naiselle, jonka jälkeen seksitreffit sovittiinkin jo vajaan puolentunnin keskustelun jälkeen. Olin aikaisemminkin kokeillut useita eri palveluja, mutta vastaavaa en ole kokenut. Tapaamani nainen oli noin 20-25 vuotias, hoikka opiskelijatyttö!

Tosin ikä ja nimikin jäi arvoitukseksi, sillä keskityimme täysin muihin asioihin. Kuten voit ehkä kuvitella!Seksi treffit netistä

Kohtasimme julkisella paikalla Helsingin keskustassa, missä joimme yhdet oluet ja lähdimme siitä sitten naisen asunnolle. Reilun 30 minuutin suorituksen jälkeen lähdin takaisin kotiin  ilman sen ihmeellisempiä hyvästelyjä. Molemmat olivat täysin tyytyväisiä tähän ratkaisuun ja saattaa olla, että seksitreffit täytyy vielä uusia joku päivä.

Olen onnistunut aikaisemmin järjestämään seksitreffit helposti netistä monien muidenkin palveluiden avulla, mutta seuranhakijat ovat usein hieman vanhempia ihmisiä. Tässä ei toki mitään vikaa ole sinäänsä ja tulen etsimään seuraa myös vanhemmista naisista, johon erittäin hyvä palvelu on muuten Seuraajokaiselle.

 

Mikä siinä on niin hyvää?

SexPartner eroaa monella tapaa muista seuranhakupalveluista, joista isoin ero on tietysti itse palvelun käyttäjät. En vieläkään pysty ymmärtämään, millä ihmeen markkinoinnnilla palvelu on saanut nämä uskomattoman hyvännäköiset ja nuoret naiset samaan paikkaan.

Toisekseen aidosti rekisteröityminen sekä lahjojen Seksitreffit netistä nopeastilähtettämis ominaisuus ja monet muut pienet asiat takaavat, että seksitreffit järjestyvät nopeasti.

Lisäksi palvelusta löytyy ns. premium-paketti, joka maksaa normaalin liittymismaksun verran, mutta on todella suositeltava ominaisuus kaikille. Jos haluat oikeasti järjestää seksitreffit ja järjestää panoseuraa netistä helposti, niin kannattaa parikymppiä sijoittaa tähän.

Sen avulla saat muun muassa:

  • Lähetä rajattomasti suudelmiaSeksi treffit netistä - Helsinki
  • Vieraile rajattomasti profiileissa
  • Näytä valokuva-albumit
  • Ilmaisia bonus Coinsseja
  • Gold-asiakaspalvelu
  • Saa yhdistelmäetu itsellesi
  • Korosta profiiliasi
  • Lähetä lahjoja
  • Seksitreffit-takuun meidän puolesta

Tee tili ja järjestä seksitreffit netistä heti

Mitä vielä odotat? Unohda ne tylsät suunnitelmasi ja tee tili palveluun vielä, kun se toimii. Kohta sille todennäköisesti käy niin kuin kaikille muillekin hyville jutuille, eli massat löytävät sen ja homma menee pilalle tai kuukausimaksut hyppäävät pilviin.

Ilmaisen tilin ja seksitreffit netistä järjestä tästä >>

Seksitreffit & Seksichat Samoilta Seuranhakusivustoilta

Seksichat on seksitreffisivustojen perustarjontaa

Seksichat on loistava tapa etsiä seksiseuraa netistä ja vaikka seura sattuisikin olemaan kauempana on tapaamisen sopiminen huomattavasti helpompaa, jos muutama seksichat sessio on jo alla.

Chatistä löytyy seuraa suhteellisen helposti ja parasta siinä on ettei sinun tarvitse lähetellä viestejä useille seuranhakijoille ja odotella mahdollisia vastauksia, vaan voit olla yhteydessä livenä, jolloin saat vastauksen viipymättä. Kaikki paikalla olijat on listattuna chatissä ja voit jutella yleensä joko yksityisesti yhden tai muutaman henkilön kanssa tai yleisessä chatissä kaikkien paikalla olevien seuranhakijoiden kanssa.

Tuhma chatti soveltuu vain täysi-ikäisille ja yleensä juttelu ei jää yhteen kertaan. Ensimmäisen kerran jälkeen vasta oikeastaan oppii, mitä toiselle uskaltaa/kehtaa/voi jutella.

Seksitreffit Seksitchatin kautta

Tämä on yksi yleisimmistä tavoista saada seksitreffit järjestettyä netissä. Seksiseuraa netistä on suhteellisen helppoa löytyy, mutta nopein tapa tähän on kuitenkin seksichat. Saadessasi keskustelukumppanin samaan mielentilaan kanssasi on tapaaminen varmasti jo molemmilla mielessä. Se on ainoataan teistä kiinni tapaatteko heti vai vasta muutaman keskustelun jälkeen.

Keskustelua ei kannata yleensä aloittaa tyyliin: Tulin nyt kokeilemaan löytäisinkö seksiseuraa netistä”, ”panettaa annatko pillua?”, ”En oo saanu aikoihin voitko tulla käymään?”

Tämän tyyliset keskustelut voit käydä vasta, kun tunnet kumppanin. Ole itsevarma, mutta älä törkeä! Kehu, kysele, kerro tarinoita, kerro oma mielipiteesi, mene itse asiaan vasta, kun on sen aika, äläkä tyrkytä tapaamista heti, jos ei toinen osapuoli vaikuta innokkaalta tai hän vaikuttaa hieman ujolta tai kertoi olevansa ensimmäistä kertaa seksichatissä.

Seksitreffit on varmasti jo osalle lukijoista tuttuja ja niiden järjestäminen onnistuu useilta jo näppärästi, mutta yleensä tämä vie aikaa. Halutessasi seksitreffit jo tälle illalle on seksichat paras tapa niiden etsimiseen, koska seksichat tarjoaa nopeimman tavan löytää seksiseuraa netistä.

Mistä löydän seksitreffit nopeasti?

Suositeltavat seuranhakusivustot:

Milf-area

Victoria Milan (lisätietoja VictoriaMilanista voit lukea täältä).

Kypsääseuraa

Salasuhde – Mistä tiedät, pettääkö miehesi?

Useampienkin tilastojen mukaan kolme neljästä miehestä tulevat pettämään pitkäaikaisen parisuhteen aikana. Oli kyseessä sitten vakavampi parisuhde tai avioliitto, niin on hyvin todennäköistä, että vähintään yksi syrjähyppy tai salaiset seksitreffit tulee tapahtumaan.

Salasuhde ei siis ole lainkaan harvinainen asia eikä siten myöskään tulisi olla liian paheksuttava asia. Mikä siitä kuitenkin tekee inhottavan, on se, että suurimmalla osasta tyttöystävistä tai vaimoista ei ole mitään hajua. Helpoin keino saada tämän kaltaiset asiat selville, on tietysti avoimuus sekä rento ilmapiiri kotona. Jos parit pystyvät keskustelemaan kaikesta suuttumatta, niin on huomattavasti todennäköisempää, että myös ”pettäjä” kertoo ajatuksistaan jo ennen kuin syrjähyppy tapahtuu.

Kuitenkin, jos syystä tai toisesta haluat leikkiä salapoliisia ja selvittää omatoimisesti, mitä partnerisi puuhailee, niin keräsimme tähän asiat joita kannattaa tarkkailla.

1. Muodonmuutos

Usein, etenkin miehillä, ulkonäöstä huolehtiminen saattaa hieman unohtua pidemmän parisuhteen aikana, vaikka itse olisitkin pitänyt kauneudestasi kiinni, niin tämä ei läheskään aina päde kumppaniisi. Kaikki ne päivät, kun olet epätoivoisesti kuntosalilla hikoillut takapuoltasi tiukempaan kuntoon, niin miehesi on onnellisesti kasvattanut kaljamahaa sohvalla istuen.
Joku kaunispäivä kuitenkin huomaat, että miehesi muuttaa tapansa täysin. Kaikki vanhat vaatteet lentää roskin, hiukset laitetaan kuntoon Helsingin parhaassa parturissa ja kotiin kannetaan Egyptiläisesti silkistä valmistettuja Armanin kauluspaitoja. Etenkin huomiota kannattaa kiinnittää, kun vanhat alusvaatteet eivät yhtäkkiä enää toimikkaan, vaan ainoastaan silkkibokserit kelpaavat, kun hän lähtee ”kavereiden kanssa oluelle”.

Mistä tämä sitten johtuu? Salasuhde tai seksitreffit on yksi todennäköinen vaihtoehto.

2. Puhelutiedot

Ennen miehellesi jo pelkästään yhden tekstiviestin kirjoittaminen oli urakka ja puhelin soi ainoastaan kerran päivässä. Yhtäkkiä, kuitenkin puhelinta räplätään joka vaiheessa ja puhelinsoittoja sekä tekstiviestejä tulee erityisesti iltaisin oudoista numeroista. Rakastuneet näes tykkäävät lähetellä viestejä ja soitella aina, kun mahdollista. Vaikka he yrittäisivät olla varovaisia, niin houkutus pitää yhteyttä on liian suuri.
Salasuhde tai seksitreffit sihteerin kanssa eivät tietystikään ole aina syy tähän, mutta tulisi tämänkaltaisen muutoksen herättää epäilyksesi. Selkein merkki on ehkäpä puheluhistorian poistaminen. Ensin olet huomannut miehesi puhuvan ”tärkeää työpuhelua” toisessa huoneessa lauantai-iltapäivänä, mutta kaikki tiedot tästä puhelusta on ollut tarpeen poistaa.

3. Käyttäytyminen makuuhuoneessa

Yksi selkeimmistä salasuhteen merkeistä on tietysti myös sänkykäyttäytyminen. Nimittäin, kun ainoastaan salaiset seksitreffit pyörivät mielessä, niin mies ei enää jaksakaan kiinnostua sinusta, vaan sängyssä ainoastaan nukutaan. Syitä voivat olla rankkapäivä töissä tai jatkuva päänsärky.
Toisaalta miehesi halut ovat voineet myös äkillisesti kasvaa ja hän haluaakin seksiä enemmän kuin koskaan. Seksin toistumistiheydellä ei ole juurikaan merkitystä, jos hänellä on salasuhde, vaan muutoksella. Jos suurta muutosta makuuhuoneessa tapahtuu suuntaan tai toiseen, niin tulisi epäilyksesi herätä.

4. Rahankäyttö

Kuten saatat itsekin muistaa suhteenne alkuajoilta, niin ehkä kävitte ulkona syömässä harvasen päivä, lahjoja ostettiin ja matkustelitte yhdessä romanttisiin paikkoihin. Tämä luonnollisesti maksaa. Jos miehelläsi on salasuhde, niin hänen täytyy maksaa öitä hotelleissa, ostaa lahjoja ja käydä romanttisilla illallisilla uuden partnerinsa kanssa. Jos miehelläsi on luottokortti, niin vaivihkaa vilkaisemalla kuukausittaista raporttia, näet jos sillä on ostettu jotain epäilyttävää.
Selkeä merkki on myös taloudellisen tilanteen yllättävä kiristyminen vaikka miehesi on ylitöissä jatkuvasti. Hän joutuu lähtemään töihin joskus jopa viikonloppuiltaisin, mutta ylityökorvaukset eivät tunnu sisältyvän hänen palkkaansa.

5. Muutokset töissä

Kumppanisi ei ole saanut äskettäin ylennystä, eikä myöskään työnkuva ole varsinaisesti muuttunut. Kuitenkin nyt tapaamisia, liikematkoja, konferensseja, firman juhlia ja ylitöitä riittää enemmän kuin koskaan ennen. Aina, kuin puheeksi tulee työpaikka, niin tekosyistä ei todellakaan ole pulaa. Myös tässä salasuhde on varteenotettava syy ja ei ole väärin jos epäilyksesi heräävät.

Kuten kaikessa, niin myös tässä muutos tavoissa merkitsee. Nykyisin salasuhteen tai seksitreffit järjestää netissä kuka tahansa sukupuoleen tai ikään katsomatta helpoiten. Jos kotona ei enää viihdy, niin on luonnollista etsiä parempaa seuraa muualta. Kuten aikaisemmin jo sanottiinkin, niin vakoilu ei ole helpoin eikä paras tapa selvittää, mitä kumppanisi puuhailee, vaan avoimuus. Kun toinen jaksaa kuunnella suuttumatta ideoita ja ongelmia, niin on hyvin todennäköistä, että myöskään salasuhteelle ei ole tarvista.

Kun kotona kuitenkin on tasaisen tylsää, niin salasuhde tai seksitreffit netistä järjestyy VictoriaMilanin kautta.

Seksichat vai Seksitreffit?

Seksichat & Web-cam Ruletti

Seksichat ja seksiruletti web-kameran välityksellä ovat nousseet huimaan suosioon ja seksichat palveluita on nykyään tarjolla satoja.

Video seksichat ruletti on erittäin helppo käyttää ja alkuun pääset jo muutamassa sekunnissa. Aseta vain web-kamerasi päälle ja ala juttelemaan. Voit valita sukupuolen kenen kanssa haluat jutella, eli mies haluaa videochatin naisen kanssa, nainen miehen kanssa, nainen naisen kanssa tai mies miehen kanssa. Myös parien väliset seksichat keskustelut ovat erittäin suosittuja.

Seksiseuraa netistä & Seksitreffit

Ilmainen seksichat on erittäin hauskaa ja tyydyttävää ajanvietettä, mutta jossain vaiheessa alkavat varmasti myös halut nousemaan ja oikeat seksitreffit kiinnostamaan. Tähän Seksiseura sivusto tarjoaa apua ja seuranhakupalvelu arvosteluidemme avulla löydät varmasti sopivan paikan järjestää seksitreffit.

Mukana ovat Suomen parhaat seuranhakusivustot ja löydät varmasti seksiseuraa netistä nopeasti ja helposti. Kaikki eivät halua keskustella videon kanssa ja huomattavasti anonyymimmin voit etsiä seksiseuraa netistä seuranhakupalveluissa.

Voit kokeilla osaa seuranhakusivustoista ilmaiseksi, mutta halutessasi käyttää niitä pidemmän aikaa, sinun tulee maksaa jäsenyydestäsi, mutta muutama kymppi vuodessa on pieni summa, jos se auttaa sinua järjestämään useat seksitreffit.

Seksiseura esittelee Suomen parhaat deittisivustot, valitse alta omasi ja siirry etsimään seksiseuraa netistä!

Miten et jää kiinni?

Salasuhde oikeasta seuranhakupalvelusta

Usein käy niin, että parisuhde alkaa ajan kanssa kulkemaan tasapaksua uraa, minkä seurauksena into katoaa ja suhde alkaa rakoilemaan. Sen jälkeen yhdessä ollaan lähinnä muodon vuoksi tai sen takia, että vain ei uskalleta erota. Tämän seurauksena luonnollisesti myös se kipinä suhteesta katoaa, eikä myöskään erotiikka tai romantiikkaa ole juurikaan. Jos näin käy, niin varsinkin tunnejanoiset naiset ja miehet etsivät sitä kadonnutta kipinää jostain muualta ja salasuhde on luonnollisesti se helpoin ratkaisu tähän. Monesti pettäjät luokitellaan siihen maailman alimpaan kastiin, mikä sinänsä on kummallista. Syitä tähän on lähinnä tekopyhyys ja tietämättömyys, sillä useat kyselyt ovat näyttäneet, että noin puolet ihmisistä pettävät kumppaniaan ainakin kerran pidemmän suhteen aikana.

Milf-area

Tämän takia myös salasuhde on nykyisin todella helppo löytää ja sitä varten on kehitelty useita eri seuranhakupalveluita, kuten VictoriaMilan. Maksulliset naiset tai miehet kannattaa unohtaa suoraan, sillä myös sinä ansaitset enemmän. Miehiä ja naisia netistä löytää kuka tahansa, miltä paikkakunnalta tahansa kunhan on vain valmis käyttämään seuranhakuun muutaman tunnin verran aikaa.

Salasuhde tai seksitreffit toisen partnerin kanssa pidemmässä suhteessa voi antaa kummasti virtaa siihen tylsään arkeen. Toki on täysin henkilökohtaista, miten syrjähyppy tulee vaikuttamaan pidemmänpäälle. Jotkut onnistuvat salasuhteen ansiosta löytämään ongelmat parisuhteessaan, minkä takia se saadaan korjattua takaisin oikeille raiteille ja osalla se taas johtaa lopulliseen eroon hyvinkin nopeasti.

Sen enempää analysoimatta oletan, että olet kuitenkin etsimässä salasuhdetta. Sen jälkeen tulisi herätä kysymys: Miten en jää kiinni? Teimme hieman tutkimustyötä ja keräsimme yhteen ohjeet, joita suurin osa salasuhteen kokeneista henkilöistä tuntui mainostavan. Ensinnäkin syitä, miksi salasuhde yleensä paljastuu on kaksi. Joko teet huolimattoman virheen, minkä takia salaiset seksitreffit paljastuvat tai sitten omatuntosi ei kestä ja kerrot suoraan kumppanillesi.

Kun järjestät salaiset seksitreffit, niin toimi näin:

1. Puhdista selainhistoria – Vaikka ehkä kuvittelit, että puolisosi ei ole tekniikka guru niin tämä on syytä tehdä. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun jonkun salasuhde on käynyt ilmi selainhistorian kautta.
2. Kirjaudu ulos sähköpostista tai muista paleluista – Jos käyt keskusteluja sähköpostin tai jonkun muun palvelun kautta salarakkaasi kanssa, niin kirjaudu ihmeessä ulos. Riittää, kun sähköpostisi jää kerran auki ja villit keskustelusi ja salasuhde selviävät kumppanillesi.
3. Älä näppäile puhelintasi tavallista enemmän – Suurin osa kiinni jääneistä kertoi, että epäilyt salasuhteesta alkoivat puhelimen liiallisesta käytöstä.
4. Rutiinit – Kuten myös puhelimen käyttö, niin rutiineja ei tulisi juurikaan muuttaa. Vaikka esimerkiksi ylityöt joka päivä tuntuisi helpolta valheelta, niin ei se usein toimi. Sen sijaan esimerkiksi yksi uusi harrastus, mihin kumppanisi ei voi liittyä on helppo tekosyy salata seksitreffit.
5. Keksi muutama tekosyy jo valmiiksi – Jos salasuhde kestää pitkään, niin on hyvin todennäköistä, että joudut jossain vaiheessa selittelemään itseäsi. Jos sinulla on pari veruketta mietittynä jo valmiiksi, niin olet huomattavasti uskottavampi.
6. Älä suututa salarakasta – Jos aiot edelleen pitää kiinni varsinaisesta suhteestasi, niin on hyvä miettiä säännöt salasuhteeseen. Vihainen salarakas on ehkäpä varmin tapa jäädä kiinni.
7. Älä rakastu – Uudestaan: jos aiot pysyä varsinaisessa suhteessasi, niin pidä salasuhde ”harrastuksena”.
8. Valitse oikea seuranhakupalvelu – Unohda maksulliset naiset (tai miehet), sillä naisia netistä löytää nykyisin hyvinkin helposti. Suositut seuranhakupalvelut, kuten VictoriaMilan on varma valinta, kun haluat järjestää seksitreffit.

Tee tästä tili VictoriaMilan seuranhakupalveluun ja järjestä seksitreffit tai salasuhde muutamassa tunnissa!

N-Y-T-Seksitreffit

Miltä kuulostaisi seksitreffit tänä iltana?

Seksi treffit on tämän hetken kuumin aihe. Niistä puhuvat kaikki. Onko mitään järkeä lähteä panoseuran hakuun baareihin, jos seuraa löytyy parilla klikkauksella ja muutamalla hassulla viestillä. Monilla seuranhakupalveluilla on huono maine ja osaa pidetään jopa puhtaasti huijauksina. Tämä ei sinällään ole ihme, koska muutama vuosi takaperin kunnollista seuranhakupalvelua olikin todella hankala löytää. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä nykyisin tämä ei enää pidä paikkaansa. Syynä tähän saattoi olla nuoremman sukupolven parempi ymmärrys internetin hyödyistä, minkä seurauksena vähintäänkin 70% 18-30 vuotiaista on vähintäänkin harkinnut seksitreffien järjestämistä netissä.

Miten seksi treffit sitten onnistuu?

Vaikka todella suuri osa suomalaista nuorista järjestääkin seksitreffit nykyisin suoraan netissä, niin kaikki tähän ei ole vielä siirtynyt, mikä sinänsä on outoa. Toki jos haussa on vakava parisuhde, niin sen etsiminen jostain muualta voi olla kannattavaa. Varsinkin, jos olet luonteeltasi puhelias, mitä hyvin harva Suomalaista on.

Meille ei niin puheliaille seksitreffit onneksi nykyisin järjestyy verkossa. Nykyisin on tarjolla useita eri palveluita niin Suomessa kuin Ulkomaillakin, missä kymmenet tuhannet Suomalaiset ikään katsomatta etsivät seksiseuraa. Nykyisin netistä eivät etsi seksiseuraa pelkästään iäkkäämmät ihmiset, vaan myös nuoret ovat siirtyneet tähän. Seksiseuran etsimisessä on kuitenkin jotain asioita mihin voit panostaa, jotta saat parhaan mahdollisen vastaanoton valitsemassasi palvelussa. Näitä ovat oikean palvelun valitsemisen lisäksi muun muassa profiilin tekeminen tarpeeksi mielenkiintoiseksi ja oikea lähestymistapa.

Näin järjestyvät seksitreffit Helsingistä

Valitse oikea palvelu

Väärän palvelun valitseminen on ehkäpä suurin syy siihen, minkä takia seuranhakupalveluilla on huono maine. Usein henkilöt, ketkä ovat aluksi valinneet väärän palvelun pettyvät ja eivät ole valmiita kokeilemaan uudestaan. Oikealla palvelulla puolestaan voit järjestää seksitreffit lähes takuuvarmasti ikään katsomatta.
Toimivia palveluita löytyy nykyisin useita, ehkä suurin ero niissä on se, että minkälaisia käyttäjiä niistä löytyy. Osa palveluista on keskittynyt puhtaasti vakavampien parisuhteiden järjestämiseen, mikä tarkoittaa, että seksitreffien kyseleminen voi olla jopa törkeää. Etusivultamme löydät suositellut palvelut sekä parisuhteiden etsimiseen sekä seksitreffien järjestämiseen. Esimerkiksi palvelut, kuten Eliittikumppani on loistava keino etsiä vakavampaa parisuhdetta, kun taas VictoriaMilan on keskittynyt lähinnä seksitreffien järjestämiseen sekä salasuhteisiin.

Milf-area

Profiili, profiili ja profiili

Vaikka monet etsivät nykyisin seksitreffejä suoraan verkosta, se ei tarkoita, että he haluaisivat hypätä sänkyyn kenen kanssa tahansa. Ja tällä en tarkoita, että sinun tulisi olla tikissä oleva ori tai 19 vuotias timmin kropan omaava neitokainen. Monet nuoremmat henkilöt ovat netissä etsimässä jotakin uutta, kuten vanhempaa miestä tai jopa toista naista. Toisaalta taas useat iäkkäämmät naishenkilöt ovat usein kiinnostuneet nuorista miehistä, kun puhutaan puhtaasti seksitreffeistä.
Oikeanlaisella profiililla tarkoitetaan sitä, että olet valmis antamaan tietoja itsestäsi. Ihmiset harvoin jaksavat kiinnostua esimerkiksi kuvattomista profiileista, sillä myös huolellisesti täytettyjä profiileja on näytillä riittävästi. Kuvan lisäksi kannattaa panostaa kaikkiin muihinkin tietoihin. Esimerkiksi sinun kannattaa kirjoittaa jotain itsestäsi. Jos et ole valmis kirjoittamaan koko elämäntarinaasi, niin kerro vaikka siitä minkälaista seuraa olet etsimässä. Jos seksitreffit ovat ainut päämääräsi, niin kerro se. Näin et joudu tuhlaamaan omaa tai muiden aikaa ja pääset myös seksitreffeille nopeammin.
Useissa palveluissa on mahdollista täyttää myös kaikenlaisia muita tietoja, mitkä varsinkin miehistä saattavat tuntua täysin tarpeettomilta. Esimerkiksi minkä väriset silmät sinulla sattuu olemaan, tietoja koulutuksesta tai vaikkapa horoskooppi. Nämä kuitenkin kiinnostavat useita seuranhakijoita ja myös ihmiset keitä nämä eivät niin paljoa kiinnosta arvostavat varmasti näkemääsi vaivaa. Ainakin se kertoo, että olet yrittämässä tosissasi.

Viestittely

Seksitreffit järjestyvät rehellisyydellä. Kuten aikaisemmin jo olikin sanottu, niin viestittelyssä ja profiilin täydentämisessä on syytä olla rehellinen. Siitä syystähän olemme netistä seksitreffit järjestämässä? Valitsemalla oikean seuranhakupalvelun ei ole mitään syytä pelata pelejä tai yrittää olla joku muu. Oikeissa seuranhakupalveluissa käyttäjämäärät ovat jo niin suuria, että et edes ehtisi katsoa kaikkia profiileja läpi. Näin ollen kerro suoraan mitä haluat ja jos ei tärpännyt ensimmäisellä niin siirry seuraavaan.

Seksitreffit ja Turvallisuus

Olit sitten nuorempi neitokainen tai iäkkäämpi mies, niin aina on syytä olla varuillaan. Vaikka olisitte keskustelleet pidempäänkin, niin et ikinä voi olla varma onko henkilö se kenenä hän on esittäytynyt. Tästä syystä kannattaakin sopia ensimmäinen tapaaminen julkiselle paikalle ja jutella rauhassa. Nämä tapaamiset harvemmin on kiusallisia, sillä molemmat tiedätte jo mihin tämä tapaaminen tulee johtamaan.

Seksitreffit Helsinki

Seksitreffit helposti Helsingistä!

online-seksitreffit

Helsinki on oletettavastikin Suomen kiireisin kaupunki seksitreffien suhteen ja useilla seuranhakusivustoilla on tuhansittain sinkkuja etsimässä seuraa hauskanpitoon. Kaikki palvelut tarjoavat toisistaan poikkeavat, mutta hyvin toimivat hakuominaisuudet, joilla voit helposti kartoittaa lähialueesi sinkut.

Seuranhakupalvelut sopivat erinomaisesti niin Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla asuville kuin siellä vierailevillekin. Työmatkan Etelä-Suomeen ei tarvitse olla tylsä vaan voit jo hyvissä ajoin sopia itsellesi tekemistä kiireisen ja stressaavan työpäivän päätteeksi. Kokemuksen perusteella voimme kertoa ensimmäisien seksitreffien löytämisessä kestävän noin viikosta kahteen viikkoon ja ottavan keskimäärin 50-100 viestiä ennen ensitapaamista. Ensimmäinen [yasr_top_ten_highest_rated]kerta on kuitenkin aina ensimmäinen kerta ja sen jälkeen homma on tuttua ja onnistuu helpommin. Haluat varmasti myös lukea vinkit toimivan profiilin tekoon sekä sopivaan käyttäytymiseen sivustoilla, blogimme vanhemmasta postauksesta: MITEN LÖYDÄN SEKSISEURAA NETISTÄ?.

Seksitreffit, Helsinki ja kesä!

Nämä kolme asiaa on lähes jokaisella pääkaupunkiseudulla asuvalla mielessä päivittäin tähän aikaan vuodesta ja koska kaikilla on sama tilanne käyvät myös seuranhakusivustot kuumina. Profiileita luodaan keväisin huimaa tahtia ja varsinkin ”Seksitreffit Helsinki” hakusana käy nostaa päätään. Kevät herättää ihmiset ja saa mielen pirteäksi. Jos tämä ei ole totta sinun kohdallasi on sinun varsinkin syytä etsiä piristystä hauskanpidon merkeissä ja mikäs siihen olisi parempi keino kuin järjestää seksitreffit?

Tarjolla on useita palveluita, joiden arvostelut löydät Seksiseura.info blogin Seuranhakusivustot kategoriasta.

Jos lukeminen saa riittää tältä erää, voit myös siirtyä suoraan rekisteröitymään seuraaville sivustoille:

 

[plain]Eliittikumppani (tositarkoituksella ei pelkät seksitreffit) 

⭐⭐⭐⭐⭐

www.eliittikumppani.fi[/plain]

[plain]Victoria Milan (kansainvälinen erikoistunut salasuhteisiin)

⭐⭐⭐⭐⭐

[/plain]

[plain]SexPartner 

⭐⭐⭐⭐

[/plain]

[plain]Flirtfair 

⭐⭐⭐

[/plain]

[plain]Seuraajokaiselle (nettideitti & seksitreffit) 

⭐⭐⭐

[/plain]

[plain]ThaiFriendly (Aasian ja varsinkin Thaimaan paras seuranhakusivusto)

⭐⭐⭐

Thaifriendly[/plain]

Eliittikumppani deittisivusto

Tiedot:

    • Verkkosivu: Eliittikumppani
    • Omistaja: Affinitas GmbH
    • Erikoistunut: Vakavat parisuhteet (Ei pelkät seksitreffit tai yhdenyön jutut)
    • Asiakaspalvelu: 09 31 579 420
    • Rekisteröinti: Ilmainen persoonallisuustesti
    • Tyyppi: Deittisivustot, nettideitti

Milf-area

Löydä kumppani, joka oikeasti sopii sinulle

Eliittikumppani on verkossa toimiva deittisivusto, jonka tehtävänä on löytää oikeasti sopivin kumppani käyttäjilleen. Tämä on tervetullut ominaisuus nettideitti –palveluissa, sillä suurin osa muista palveluista, kuten VictoriaMilan ja SexPartner on keskittynyt puhtaasti seksiseuran ja salasuhteiden järjestämiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö myös Eliittikumppanin kautta seksitreffit järjestyisi. Erona moniin muihin palveluihin on myös se, että tämän nettideitti –palvelun käyttäminen maksaa, jos haluat tehdä yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, vaan päinvastoin. Kuten kaikki maksulliset palvelut, myös Eliittikumppanin käyttäjien laatu on nimensä mukaisesti loistava. Kaikki palveluun rekisteröityneet naiset ja miehet ovat aidosti etsimässä seuralaista, mikä tarkoittaa että myös seksitreffit tai vakava parisuhde löytyy huomattavasti helpommin, kuin monista muista palveluista. Palvelun käyttö ei myöskään ole tavattoman kallista, sillä esimerkiksi 12 kuukauden jäsenyys irtoaa vain 24,90€/kk.

Seuranhakua kontaktitakuulla – Seksitreffit entistä helpommin

Poikkeuksellisen Eliittikumppani palvelusta tekee myös sen ainutlaatuinen kontaktitakuu. Tämä tarkoittaa, että mikäli et saa luvattua määrää kontakteja, niin myös premium-jäsenyytesi on ilmainen. Muutamia ehtoja tähän kuitenkin on, sillä voit valita premium-jäsenyytesi kestoksi 6 tai 12 kuukautta, minkä aikana tulet saamaan 10-20 kontaktia. Mikäli lupaus ei toteudu, jäsenyytesi on ilmainen. Kontaktitakuussa kontakteiksi lasketaan kaikki sinun tai sinulle tulevat viestit, mitkä lähetetään vastauksena ”hymyyn” tai vapaamuotoisiin viesteihin.

Milloin nettideitti kontaktitakuu on voimassa?

  • Kun olet 6 kuukauden aikana lähettänyt vähintään neljä itse kirjoittamaasi viestiä toiselle käyttäjälle.
  • Jos olet täyttänyt profiilisi asianmukaisesti
  • Sinulla tulee olla vähintään yksi profiilikuva
  • Aktiivinen premium-jäsenyys
  • Jos käytät palvelua säännöllisesti

Vaikka tämä onkin hauska lisä, niin palvelun tarkoituksena tietysti on, että kukaan käyttäjistä ei joudu sitä hyödyntämään. Ja tämä on myös hyvin epätodennäköistä, sillä erittäin suuren käyttäjämäärän ansiosta myös seksitreffit tai oikea parisuhde kaikille varmasti löytyy.

Rekisteröityminen palveluun

Rekisteröityminen Eliittikumppaniin on varsin simppeli. Aluksi kerrot normaaliin tapaan, mitä olet etsimässä ja syötät sähköpostiosoitteesi. Tämän jälkeen voit tehdä ilmaisen persoonallisuustestin, minkä avulla tulet löytämään juuri itsellesi sopivimmat kumppaniehdokkaat. Tässä on hyvä olla täysin rehellinen, sillä ison käyttäjämäärän ansiosta kaikille varmasti löytyy sopiva seuralainen. Jos olet etsimässä vakavaa parisuhdetta tai haluat pelkät seksitreffit, niin kannattaa tämä kertoa suoraan. On turha tuhlata omaa tai muiden aikaa valehtelemalla nettideitti –profiilissa, sillä nämä palvelut ovat kuitenkin tehty helpottamaan seuranhakua, eikö niin?

Miten sitten löydän seksitreffit tai oikean parisuhteen?

Halusitpa sitten seksitreffit tai vakavan suhteen, niin sen löytäminen ei oikeastaan ole kovinkaan hankalaa. Ei ole merkitystä oletko 25vuotias neitonen vai hieman varttuneempi karvainen uros. Täältä kaikille varmasti löytyy seuraa. Muutamia pointteja kannattaa kuitenkin noudattaa, jos haluat toimia mahdollisimman tehokkaasti:

Kumppanin haku:
Lataa kuva!

Vaikka tämä voi aluksi tuntua turhalta, niin se todellakin kannatta. Haluaisitko itse seksitreffit henkilön kanssa, ketä et ole edes nähnyt?

Täytä profiili huolella.

Kerro itsestäsi jotain. Mitä olet etsimässä (seksitreffit, suhde) ja miksi sinut kannattaisi tavata? Oletko huumorintajuinen, komea, leppoisa?

Ole oma-aloitteinen!

Älä jää odottelemaan yhteydenottoja, vaan lähetä rohkeasti viestejä. Jos ensimmäisellä ei tärpännyt, niin sen kuin siirryt seuraavaan kohteeseen.

Tiesitkö myös että?

…kaikki ”Eliittikumppanit” on tarkastettu erikseen?
…joka päivä useat henkilöt löytävät parisuhteen tai seksitreffit palvelun kautta?
…palvelu käyttää maailman parasta persoonallisuustestiä rekisteröitymisvaiheessa.
…Amerikassa menee päivittäin yli 500 ihmistä naimisiin, jotka ovat löytäneet kumppaninsa tämän testin avulla.

Premium-tili. Kannattaako se?

Kuten kaikissa palveluissa, myös Eliittikumppanin premium-tili on maksullinen. Se ei kuitenkaan ole automaattisesti huono asia, sillä jäsenyydellä saavutettavat edut tarkoittavat helppoa seuranhakua. Sijoittamalla premium-jäsenyyteen saat kontaktitakuun, mikä tarkoittaa ilmaista jäsenyyttä, jos sinulla ei jostain syystä satu tärppäämään. Kaikissa palveluissa maksullisen jäsenyyden ostaminen ei ole pakollista, mutta sen avulla tulet löytämään seuraa paljon helpommin. Joten, jos arvostat omaa aikaasi ja haluat oikeasti löytää seuralaisen, niin on myös tähän syytä sijoittaa.

Yhteenveto

Hyvää:

  • Kontaktitakuu
  • Helppokäyttöisyys
  • Edullinen premium-jäsenyys
  • Hyvä persoonallisuustesti

Huonoa:

  • Persoonallisuustesti täyttäminen ottaa hieman aikaa
  • Hidas asiakaspalvelu

Lopputulos:

Halusit sitten parisuhteen tositarkoituksella tai pikaiset seksitreffit, niin on tämä nettideitti –palvelu kokeilemisen arvoinen. Sen edullinen premium-jäsenyys myös tarkoittaa, että kaikilla on varaa käyttää tätä palvelua ”Eliittikumppani” –nimestä huolimatta. Kuten useat muutkin deittisivustot on treffitakuu voimassa.

Tee ilmainen persoonallisuustesti heti ja järjestä seksitreffit tai hanki oikea parisuhde!

Milf-area

SexPartner deittisivusto

Tiedot:

  • Verkkosivu: SexPartner
  • Omistaja: HQ Entertainment Network GmbH & Co. KG.
  • Erikoistunut: Seksitreffit, Salasuhde, Seksiseura
  • Tyyppi: Deittipalvelut
  • Asiakaspalvelu: palvelu@support-sexpartner.fi
  • Rekisteröinti: Kyllä – Ilmainen

SexPartner deittisivusto on nimensä mukaisesti erikoistunut seksiseuran järjestämiseen. Tässä arvostelussa katsomme, miten hyvin tämä palvelu toimii, kuinka rekisteröinti onnistuu ja onko palvelu kokeilemisen arvoinen.

Milf-area

Ensinnäkin, SexPartner on Suomalaisia varten tehty yhteisö, mitä kautta ihmiset voivat järjestää seksitreffit mahdollisimman helposti ja siinä tämä palvelu onkin onnistunut erittäin hyvin. Yleinen ilmapiiri tässä palvelussa on erittäin rento ja jo heti ensituntumalta saa sen käsityksen, että kaikki ovat etsimässä seksiseuraa tosissaan. Deittipalvelussa on myös monia hauskoja lisäominaisuuksia, kuten ”horny” –ryhmä ja ”Coins” –systeemi, mitä ei monista muista seuranhakupalveluista löydy.

Rekisteröityminen palveluun

SexPartner palveluun itse rekisteröityminen on helppoa ja ennen kaikkea ilmaista. Itse rekisteröitymisprosessi on hyvin samankaltainen, kuin esimerkiksi VictoriaMilanissa. Kotisivulta löydät heti selkeän kentän, missä määrittelet sukupuolen, iän, käyttäjätunnuksen, salasanan sekä tietysti minkälaista seuraa olet etsimässä. Tämän jälkeen klikkaat vain ”liity ilmaiseksi” nappia ja rekisteröinti on käytännössä tehty.

Hetken päästä tulet vielä saamaan antamaasi sähköpostiosoitteeseen varmistusviestin, mistä sinun tulee klikata tilin varmistus linkkiä. Tämän vaiheen jälkeen tilisi on täysin aktiivinen ja voit normaalisti kirjautua palveluun tekemilläsi tunnuksilla.

Vinkki: Jos olet järjestämässä salaiset seksitreffit, niin voi olla hyvä idea tehdä erillinen sähköpostiosoite.

Miten sitten järjestän seksitreffit?

Teit palveluun jo tilin? Hyvä. Olet siis jo puolivälissä. Kun itse rekisteröinti on tehty, voit alkaa muokkaamaan profiiliasi. Tätä ei todellakaan kannata jättää tekemättä, sillä ilman huoliteltua profiilia myös seksiseuran löytäminen voi olla erittäin haastavaa. Profiilit SexPartnerissa on erittäin laajat ja niissä voi antaa lähes loputtomasti tietoa itsestään. Tämä ottaa aikaa, mutta se on samalla erittäin hyödyllinen ominaisuus, sillä hakiessasi seuraa näet itsekin kaiken oleellisen muista henkilöistä vaikka et olisi vielä vaihtanut sanaakaan.

Profiiliisi voit määrittää muun muassa: minkälaista seuraa olet etsimässä (nainen, pari, ladyboy, ryhmä jne), minkä tyyppistä seuraa (seksitreffit, estotonta seksiä, seksichat). Tämän lisäksi tietysti sinun kannattaa kuvailla itseäsi mahdollisimman paljon, kuten mitä teet vapaa-ajalla, ulkönäköäsi ja eroottisia yksityiskohtia.

On todistettu, että huolellisesti täytetyt ja kuvalliset profiilit keräävät jopa 15 kertaa enemmän kiinnostusta, kuin lähes tyhjät. Tästä syystä on erittäin tärkeää esimerkiksi kirjoittaa itsestäsi lyhyt kuvaus, jotta muut näkevät, että olet etsimässä seksiseuraa tosissaan.

Kotisivu

SexPartnerin kotisivu on varsin selkeä, kun olet sisäänkirjautuneena. Sieltä löydät kätevästi uusia flirttikavereita ja palvelun antamia pariehdotuksia, mitkä ovatkin usein varsin sopivia. Jos olet lisännyt käyttäjiä suosikkeihisi, niin löydät myös nämä profiilit heti kotisivulta.

Kotisivulta löydät myös ”mainosta itseäsi” mahdollisuuden, millä saat oman profiilisi esille jo heti aloitussivulle. Tämä on tietysti maksullista, mutta myös seksitreffit löytyvät hetkessä tämän avulla. Horny-ryhmä on toinen erittäin hauska ominaisuus. Siihen voit liittyä vain lisäämällä itsestäsi kuvan ja painamalla liittymisnappia. Kaikki tässä ryhmässä olevat henkilöt haluavat löytää seksiseuraa juuri tällä hetkellä ja se onkin paras mahdollisuus järjestää pikaiset seksitreffit, kun satut olemaan seksiseuran puutteessa.

Pikahaku – Seksitreffit pikana

SexPartner pikahaulla löydät juuri sellaista seksiseuraa, kun haluat. Tämä toimii hyvin normaaliin tapaan ja siinä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä.

Pikahaussa voit määrittää:

  • Mitä etsit
  • Haetun iän
  • Online-statuksen
  • Kaupungin
  • Postinumeron
  • Läänin
  • Säteen

Tämä lisäksi voit määrittää esimerkiksi mieltymyksiä ja mitä haluat. Esimerkiksi jos satut tykkäämään suihinotosta tai tai haluat pelkästään seksitreffit (ei vakavaa suhdetta), niin tämä kannattaa kertoa suoraan. Kokemukseni mukaan kaikki tähän palveluun rekisteröityneet käyttäjät ovat varsin estottomia. Lisäksi olemalla avoin yllätyksiä ei tule myöskään itse treffeillä ja voitte molemmat nauttia juuri siitä, mitä olitte alun perin etsimässäkin.

Vinkki: Järjestä ensimmäinen kohtaaminen aina julkiselle paikalle, jotta näet kumppanisi olevan sama henkilö kuka hän kertoi olevansa. Nauttikaa vaikka kuppi kahvia, minkä jälkeen voitte siirtyä itse asiaan.

Eikö seksitreffit vielä järjestynyt?

Ei hätää! Tämän palvelun kautta järjestyvät seksitreffit kaikille, voisin melkein itse taata sen. Kuten kaikissa laadukkaissa seuranhakupalveluissa, myös SexPartnerista löytyy mahdollisuus päivittää tili ”premium” versioon. Tämän avulla saat käyttöösi joitakin erittäin hyviä ominaisuudet, mitkä todellakin auttavat, kun haluat löytää seksiseuraa HETI. Lisäksi premium-tilin hinta SexPartnerissa on erittäin edullinen verrattuna esimerkiksi VictoriaMilaniin, mikä sekin on hyvä deittipalvelu.

Mitä premium-pakettiin sitten kuuluu?

  • Kirjoita viestejä
  • Lue viestejä
  • Lähetä rajattomasti suudelmia
  • Vieraile rajattomasti profiileissa
  • Näytä valokuva-albumit
  • Ilmaisia bonus Coinsseja
  • Gold-asiakaspalvelu
  • Saa yhdistelmäetu itsellesi
  • Korosta profiiliasi
  • Lähetä lahjoja

Tämän paketin saat 5€ investoinnilla, mikä todellakin kannattaa, jos luottokortti sattuu taskusta löytymään.

Hyvää:

  • Erittäin selkeä ja helppokäyttöinen
  • Varmat seksitreffit tai pysyvää seksiseuraa
  • Kuten aina, premium-tili on maksullinen
  • Hieman sekavat profiilit

Huonoa:

  • Kuten aina, premium-tili on maksullinen
  • Hieman sekavat profiilit

Yhteenveto:

Erittäin hyvä deittisivusto, minkä kautta seksitreffit järjestyvät 100% varmasti. Tämä voi vaatia premium-tiliin päivittämisen, mikä tosin maksaa vain 5€. Kun haluat löytää seksiseuraa heti, niin SexPartner on seuranhakupalvelu sinulle.

Tilin SexPartner seuranhakupalveluun teet tästä. Liity mukaan ja järjestä seksitreffit jo tälle illalle!

Milf-area

Seuraajokaiselle deittisivusto

Tiedot:

Verkkosivu: Seuraajokaiselle
Omistaja: Movika Oy
Erikoistunut: Vakava suhde, Seksitreffit
Tyyppi: Deittisivustot, nettideitti
Rekisteröinti: Ilmainen

Milf-area

Seksitreffit tai vakavampi suhde hetkessä

Seuraajokaiselle on aidosti Suomalainen deittisivusto, jonka myös omistaa Suomalainen yritys. Palvelu on erikoistunut järjestämään nimensä mukaisesti seuraa jokaiselle. Sen kautta löytyy vakava parisuhde, kuin myös nopeat seksitreffit. Tässä arvostelussa keskityimme tämän palvelun teknisiin ja toiminnallisiin asioihin ja vertailemaan niitä hieman vastaavanlaisiin palveluihin.

Jos ThaiFriendly on valintasi, kun haluat järjestää seksitreffit Thaimaassa, niin on Seuraajokaiselle sitä Suomessa. Jo tunnin kokeilun jälkeen hämmästyin kuinka paljon normaaleja ihmisiä tästä palvelusta löytyy. Tarkkaa infoa käyttäjämääristä ei äkkiseltään löytynyt, mutta ainakin ilta-aikaan haulla löytyi satoja aktiivisia seuranhakijoita paikkakuntaan katsomatta.

Rekisteröityminen

Rekisteröityminen Seuraajokaiselle palveluun on ilmaista ja se onnistuu hyvin samaan tyyliin, kun lähes kaikissa muissakin vastaavissa palveluissa. Ainut isompi ero prosessissa on se, että siinä jokaisen käyttäjän tulee antaa myös puhelinnumero, mihin myöhemmässä vaiheessa lähetetään varmistus koodi. Itse näkisin, että tämä on ainoastaan hyvä asia, sillä se karsii huomattavasti turhia profiileja ja palveluun rekisteröityvät ainoastaan ne ketkä ovat hakemassa seuraa tosissaan.

Vinkki: Jos olet järjestämässä seksitreffit salaa esimerkiksi puolisoltasi, niin kannattaa tehdä erillinen sähköpostiosoite viestittelyä varten.

Profiili ja sen muokkaaminen

Profiilin muokkaaminen Seuraajokaiselle palvelussa onnistuu varsin näppärästi. Sieltä voit määrittää muun muassa minkälaista seuraa olet etsimässä, minkä ikäistä ja mistä päin. Lisäksi voit kirjoittaa itsestäsi lyhyen kuvauksen, jossa kerrot esimerkiksi luonteestasi ja harrastuksistasi. Kun täytät profiiliasi, niin kannattaa ottaa huomioon myös fakta, että huolitellut profiilit joista löytyy myös kuva, keräävät jopa 15 kertaa enemmän kävijöitä. Vaikka et haluaisi antaa itsestäsi liian henkilökohtaisia tietoja, niin kannattaa kaikki profiilin kohdat silti täyttää huolella. Näin annat itsestäsi muille sen kuvan, että olet etsimässä seuraa tosissaan

Hyvää:

  • Runsaasti Suomalaisia käyttäjiä
  • Helppokäyttöinen
  • Varmat seksitreffit
  • Ilmainen rekisteröinti

Huonoa:

  • Tekstiviesti vahvistus
  • Hieman sekava käyttöliittymä

Yhteenveto:

Helppokäyttöinen nettideittisivusto Suomalaisille, jonka kautta järjestyvät niin seksitreffit kuin vakavampi parisuhde. Seuranhakijoita palvelussa on huomattavasti vähemmän, kuin esimerkiksi huippusuositussa VictoriaMilanissa, mutta käyttäjien laatu on puolestaan erittäin hyvä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen palvelu.

Ilmaisen tilin Seuraajokaiselle palveluun teet tästä.

Milf-area

ThaiFriendly deittisivusto

Seksitreffit Thaimaahan

Tiedot:

• Verkkosivu: ThaiFriendly
• Yksityinen sivusto
• Erikoistunut: Seuranhaku, seksitreffit, eksoottinen deitti
• Tyyppi: Deittisivustot (Thaimaa)
• Rekisteröinti: Ilmainen

Milf-area

Tässä arvostelussa perehdymme ThaiFriendly deittisivuston hyviin ja huonoihin puoliin sekä itse palvelun käytettävyyteen.

ThaiFriendly on nimensä mukaisesti Thaimaalainen deittisivusto, mikä on saavuttanut suuren suosion maailmallakin. Se on alun perin tähdätty opiskelijoille, minkä takia erittäin suuri osa varsinkin naisista on noin 18-25 vuotiaita. Se on sopiva palvelu kaikille Aasialaista kumppania etsiville miehille. Sivuston kautta järjestyvät niin seksitreffit kuin vakavampi parisuhde.

Vaikka ThaiFriendly ei ole ehkä vielä se kaikista isoin deittipalvelu Aasiassa, on se ehdottomasti paras. Tähän on useita syitä, mistä pienin ei ole fakta, että lähes kaikki sen käyttäjät ovat nuoria ja kauniita naisia. Sivustolle on mahdollista rekisteröityä täysin ilmaiseksi ja silti saat lähes samat perus oikeudet, kuin maksavat asiakkaat. Toki joudut tässä tapauksessa tinkimään muutamista kätevistä ominaisuuksista, mitkä selviävät myöhemmin.

Käyttäjien määrä

ThaiFriendly on täynnä nuoria, kauniita ja naisellisia Thai-tyttöjä, jotka ovat kaikki tosissaan etsimässä seuraa. Osalle tarkoituksena on löytää tuleva aviomies, mutta suurelle osalle pelkät seksitreffit ovat riittävä syy nähdä. Ehkä mietitkin jo, että miksi Suomalaisella sivustolla puhutaan Aasialaisesta seuranhakupalvelusta. Syy tähän on se, että monet Thai-naiset ovat etsimässä miestä nimenomaan länsimaista, kuten Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Ja näille naisille myöskään matkustaminen ei ole este. Tarkasta käyttäjien määrästä ei löytynyt tietoa, mutta suuntaa antavasti voin kertoa, että hakemalla esimerkiksi 18-24 vuotiaita naisia tuloksena tuli 47 sivua profiileita (70 per sivu), eli karkeasti noin 3300 seuranetsijää, jotka ovat kaikki olleet kirjautuneena palveluun viimeisen viikon aikana ainakin kerran.
Käyttäjien laatu

Käyttäjien laatu ThaiFriendlyssä on loistava (erityisesti naisien). Kuten ylempänä on mainittu, palvelu suunniteltiin aluksi opiskelijoita varten, minkä takia suurin osa naisista on nuoria. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vanhempien miesten tulisi etsiä toista palvelua, vaan päinvastoin. Suurin osa Thai-naisista nimittäin etsivät nimenomaan itseään huomattavasti vanhempaa miestä. Esimerkiksi 10-20 vuoden ikäero on täysin normaali ja ei ole outoa sekään, että mies on 30-40 vuotta partneriaan vanhempi.

Kuten muutaman kerran jo sanottu, suurin osa naisista on tosiaan opiskelijoita ympäri Thaimaata, joista osalla on tarkoitus järjestää seksitreffit ja osalla tähtäimessä on vakavampi suhde tai jopa ulkomaille muutto miehen perässä. Kaikki käyttäjät eivät kuitenkaan ole opiskelijoita, vaan seasta löytyy suuri määrä myös yksinhuoltajia, farmityttöjä ja baarityttöjä. Melkein mitä tahansa olet etsimässä. Ja tietysti niille, jotka haluavat hieman jotain…eh.. extraa. Palvelusta löytyy myös suuri määrä ladyboyta.

Palvelun käytettävyys – Seksitreffit hetkessä

Koska ThaiFriendly on palveluna melko uusi, myös sen ulkoasu ja käytettävyys on tältä vuosisadalta. Palvelussa voit helposti rajata hakuja useiden eri kriteerien mukaan, minkä ansiosta löydät heti sellaista seuraa mitä olet etsimässä. Hakuvaihtoehtoja ovat muun muassa: sukupuoli, ikä, paikkakunta, pituus, paino, koulutus tai vaikkapa lapsien määrä.

Profiilit ovat palvelussa myös erittäin selkeitä ja niistä näet heti ensivilkaisulla kaiken oleellisen. Näet perustietojen lisäksi muun muassa arvion palkasta, koulutuksen ja minkälaista seuraa käyttäjä on etsimässä. Jos käyttäjän tarkoitus on järjestää seksitreffit, selviää se heti, eikä sinun tarvitse tuhlata aikaa kyselemällä normaaleja kysymyksiä jokaiselta.
Ilmainen tili vs Premium-jäsenyys

Kuten aikaisemmin oli jo sanottu, niin ThaiFriendlyä on mahdollista käyttää täysin ilmaiseksi. Joitakin miinuspuolia tässä kuitenkin on, joista suurin on ehkä se, että voit lähettää ainoastaan yhden viestin 10minuutin välein, mikä voi olla harvinaisen rasittavaa, kun yrität keskustella useamman naisen kanssa samaan aikaan.

Muita premium-jäsenyyden etuja:

• Rajaton määrä viestejä (lähes välttämätön, kun järjestät seksitreffit)
• Live-chatti ja webbikameran käyttö mahdollisuus
• Profiilisi näytetään ylempänä hakutuloksissa
• Voit käyttää sivua ”offline-tilassa” (kaikki eivät näe sinua)
• Voit ottaa yhteyttä keneen tahansa
• Näet lukevatko käyttäjät viestisi
• Näet profiiliasi katselleet käyttäjät

Pitäisikö minun sitten ostaa premium-jäsenyys?

Palvelua on hyvinkin mahdollista käyttää ilman premium-jäsenyyttä, joskin se voi vaatia hyviä hermoja. Tähän suurin syy on ehkä se, että naiset voivat lähettää rajattomasti viestejä vaikka heillä ei olisi maksettua jäsenyyttä, kun taas miehet joutuvat odottamaan 10 minuuttia jokaisen viestin jälkeen.

Premium-jäsenyyden muutkin ominaisuudet ovat varsin päteviä, kuten sivun käyttäminen ”offline-tilassa”. Se voi tuntua pieneltä lisältä, mutta käytännössä lähes välttämätön, jos aiot järjestää seksitreffit useamman naisen kanssa, etkä halua jäädä kiinni edelliselle.

Yhteenvetona tästä voidaan sanoa, että premium-jäsenyyys on todellakin ostamisen arvoinen, jos haluat varmat seksitreffit ja noin parin kympin investointi ei satu lompakkoon liikaa.

Hyvää:

• Paljon nuoria käyttäjiä
• Ilmainen rekisteröinti
• Edullinen premium-jäsenyys
• 15 päivän ”rahat takaisin” lupaus
• Nopeasti kasvava palvelu
• Helpot seksitreffit

Huonoa:

• Ilmaisversio puutteellinen
• Live-chat-ominaisuus on ärsyttävä, kun saat paljon viestejä samaan aikaan.

Yhteenveto:

Jos haluat järjestää seksitreffit aasialaisen naisen kanssa, niin on tämä palvelu siihen paras deittisivusto. Käyttäjien joukosta löydät tuhansia kauniita naisia, jotka etsivät itseään vanhempaa miestä ja suuri osa on valmiina muuttamaan myös ulkomaille. Ehkä paras seuranhakupalvelu ikinä käyttäjien puolesta.

Tee ilmainen tili heti ThaiFriendlyyn tästä ja järjestä omat seksitreffit vain muutamassa minuutissa.

Jos etsit seksiseuraa Euroopasta, niin suosittelemme myös VictoriaMilan seuranhakupalvelua.

Milf-area

Flirtfair deittisivusto

Tiedot:

  • Verkkosivu: Flirtfair
  • Rekisteröinti: Ilmainen
  • Omistaja: HQ Entertainment Network GmbH & Co. KG
  • Asiakaspalvelu: palvelu@support-flirtfair.fi
  • Tyyppi: Deittisivustot, nettideitti
  • Erikoistunut: Seksitreffit
  • Slogan: Uusia tuttavuuksia ja eroottisia seikkailuja

Flirtfair on erikoistunut seksitreffien järjestämiseen. Tämä deittisivusto on sinulle, kun tarkoituksenasi on löytää puhtaasti seksiseuraa netistä – ei parisuhdetta. Tässä arvostelussa pureudumme palvelun käytettävyyteen ja katsomme kuinka hyvin se todellisuudessa toimii.

Milf-area

Flirtfair on Suomalaisia varten tehty yhteisö, minkä kautta voit järjestää eroottisia tapaamisia ja luoda kontakteja. Ja tässä se onkin onnistunut loistavasti, sillä yleistunnelma deittipalvelussa on erittäin rento ja tuntui, että kaikilla henkilöillä joita lähestyin oli tarkoituksena järjestää puhtaasti seksitreffit, eikä mitään pidempi aikaisia suhteita. Useat sivustolla olevat naiset olivat myös varattuja, mikä on hyvä asia erityisesti, jos et ole hankkimassa vakavaa parisuhdetta.

Ennen kuin kerromme miten helposti seksitreffit todellisuudessa järjestyvät Flirtfairin kautta, niin katsotaanpa hieman rekisteröitymistä

Palveluun rekisteröityminen

Ison plussa Flirtfair saa sen ilmaisesta rekisteröitymisestä, mikä tarkoittaa, että myös sinä voit kokeilla palvelua huolettomasti. Rekisteröityminen palveluun oli myös yllättävän helppoa. Huomattavasti helpompaa kuin moniin vastaaviin palveluihin. Flirtfair sivustolle mennessä eteesi hyppää suoraan kenttä, mistä voit valita esimerkiksi, sukupuolen, syntymäajan, käyttäjätunnuksesi ja haluamasi salasanan. Tämä jälkeen painat ”liity nyt ilmaiseksi” nappia, jonka jälkeen sähköpostiisi lähetetään vahvistusviesti. Klikkaamalla linkkiä vahvistusviestissä, tilisi aktivoidaan ja voit kirjautua palveluun juuri tekemälläsi käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

Profiilin luominen ja muokkaaminen

Omaa profiilia voit muokata helposti ”muuta profiilia” napin kautta, mistä pääset käsiksi palvelussa julkaistaviin tietoihisi. Sieltä voit lisätä profiilikuvan, kertoa itsestäsi, ulkonäöstäsi tai vaikkapa harrastuksistasi. Kuten monilla muillakin seuranhakusivustoilla, voit myös ohittaa tämän kohdan ja jättää henkilökohtaiset tietosi vaikka täysin tyhjäksi. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kannata, sillä huolitellut kuvalliset profiilit keräävät jopa 15 kertaa enemmän kävijöitä. Antamalla itsestäsi niin paljon tietoa kuin mahdollista järjestät myös seksitreffit huomattavasti helpommin.

Seuran etsiminen

Seuran etsiminen Flirtfair palvelusta ei poikkea kovinkaan paljon muista seuranhakupalveluista. Siellä voit hakea seuraa normaalisti esimerkiksi iän, sukupuolen, paikkakunnan perusteella, minkä jälkeen saat kattavan ja selkeän listan ihmisistä. Näet suoraan myös minkälaista seuraa he ovat etsimässä, joten sinun ei tarvitse tuhlata aikaasi lukemalla kymmeniä profiileja turhaan. Hauskan lisän hakuun tuo myös yksityiskohtainen haku, jolloin voit rajata käyttäjiä mieltymyksien mukaan, kuten: katsominen, seksitreffit, filmaaminen, alusvaatteet, parinvaihto tai vaikkapa suuseksi.

Flirtfair erottuu muista palveluista ”Horny”-systeemin ansiosta. Tämä ryhmä on tarkoitettu niille, jotka haluat järjestää seksitreffit saman tien. Liittyäksesi tähän ryhmään sinun tarvitsee ainoastaan lisätä profiilikuva ja klikata itsesi ryhmään. Kaikki tämän ryhmän jäsenet ovat etsimässä seksiseuraa ilman siteitä juuri nyt.

Premium-jäsenyys

Kuten lähes kaikissa toimivissa seuranhakupalveluissa, myös tässä on premium-jäsenyys. Maksamalla itsesi jäseneksi, voit lähettää ja vastaan ottaa enemmän viestejä, saat ilmaisia bonus ”coinsseja” ja voit esimerkiksi korostaa profiiliasi. Ostaminen ei tosin ole pakollista, sillä saat heti kirjatuessasi tietyn määrän kolikoita, millä voit järjestää ensimmäiset seksitreffit.

Premium jäsenyyden hinta Flirtfairissä on myös huomattavasti pienempi, kuin monissa muissa vastaavissa seuranhakupalveluissa ja voitkin päästä täydeksi jäseneksi vain 5€ kertamaksulla.

Hyvää:

  • Ilmainen rekisteröityminen
  • Helppo käyttöinen
  • Järjestä seksitreffit helposti
  • Paljon Suomalaisia käyttäjiä

Huonoa:

  • Hieman sekava kotisivu
  • Maksullinen Premium-jäsenyys (ei pakollinen)

Yhteenveto:

Kun tarkoituksenasi on järjestää puhtaasti seksitreffit eikä etsiä vakavaa parisuhdetta, niin Flirtfair on hyvä deittipalvelu tähän. Ilmaisen rekisteröitymisen ansiosta voit myös huoletta kokeilla palvelua, minkä jälkeen voit valita ostatko itsesi preamium- tai kulta-jäseneksi. Edullinen hinnoittelu tekee siitä myös kaikille sopivan palvelun.

Tee ilmainen tili Flirtfairiin tästä ja järjestä seksitreffit vaikka jo tänään.

Milf-area

Victoria Milan deittisivusto

Seksitreffit 100% anonyymisti:

Tiedot:

  • Verkkosivu: VictoriaMilan
  • Tyyppi: Deittisivustot
  • Rekisteröinti: Ilmainen
  • Kielet: Suomi, Ruotsi, Norja, Englanti
  • Omistaja: DigiSec Media A.S.
  • Perustaja: Sigurd Vedal (Norja)
  • Avattu:2010
  • Erikoistunut: Seksitreffit, salasuhde
  • Slogan: Elvytä intohimosi – Hanki salasuhde

VictoriaMilan on erityisesti salasuhteiden järjestämiseen keskittynyt deittisivusto, minkä päätehtävänä on paitsi järjestää helpot seksitreffit, myös pitää henkilökohtaiset tietosi turvassa. Ja tässä se onkin onnistunut loistavasti. Tämä vuonna 2010 perustettu Norjalaisyritys on saavuttanut maailmalla huikean suositun ja onkin ehdottomasti yksi suosituimmista deittipalveluista ainakin Euroopassa. Tällä hetkellä yli 80,000 Suomalaista naista ja miestä käyttävät tätä palvelua sekä koko Euroopan jäsenmäärä on lähemmäs 850,000.

Tässä deittisivusto arvostelussa keskitymme VictoriaMilan sivuston käytettävyyteen ja toimivuuteen sekä katsomme lunastaako palvelu lupauksensa. Kuten myös palvelun slogan kertoo ”Elvytä intohimosi – Hanki salasuhde”, päätimme testata kuinka helposti seksitreffit sivuston kautta järjestyy.

Rekisteröityminen

Ensimmäiset tunnelmat palvelusta ja sen aloitussivusta herätti jo luottamusta. Käyttöliittymä ja navigointi sivustolla on erittäin helppoa ja tiedät heti, mistä mitäkin voi tehdä. Kun olet ensin syöttänyt haluamasi käyttäjänimen, salasanan ja sähköpostiosoitteen niin tulet samaan postia VictoriaMilanilta, missä on varmistuslinkki. Klikkaamalla tätä linkkiä tilisi aktivoidaan ja voit kirjautua sivustolle normaalisti. Huomioithan, että tämä linkki voi löytyä myös roskapostin joukosta.

Vinkki: Jos tarkoituksenasi on järjestää seksitreffit ja pitää se salassa puolisoltasi, niin tee salainen sähköpostiosoite ennen rekisteröintiä/viestittelyä.

Profiilin muokkaaminen

 

Kun rekisteröityminen on suoritettu saat mahdollisuuden lisätä kuvan ja täydentää profiilisi tiedot. Luonnollisesti, koska sivusto on keskittynyt salasuhteiden järjestämiseen voit myös ohittaa kaikki nämä askeleet. Tosin kannattaa muistaa, että mitä paremmat tiedot annat itsestäsi, myös sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on järjestää seksitreffit. VictoriaMilan palvelussa sinulla on mahdollisuus myös lisätä kuva itsestäsi, mutta blurrata se, minkä jälkeen tunnistaminen kuvasta on mahdotonta.

Profiiliin voit myös laittaa näkyviin kaikki haluamasi tiedot helposti klikkailemalla, kuten: minkälaista seuraa olet etsimässä, onko sinulla ”lemmenpesä” käytettävissä, ruumiinrakenteesi ja kuvailla halutessasi ulkonäköäsi. Vaikka nämä tiedot voi jättää täysin tyhjäksi, kannattaa ne täyttää. Sillä yksityiskohtaiset profiilit herättävät jopa 15 kertaa enemmän kiinnostusta.

Milf-area

Järjestä seksitreffit tai salasuhde

Kun profiili on kunnossa ja kuvat lisätty, niin voit aloittaa seuran etsimisen. Ja se onkin VictoriaMilanissa tehty helpoksi. Yli 80,000 Suomalaista käyttäjää tarkoittaa, että seuranhakijoita on paikalla lähes jokaiselta paikkakunnalta kellonaikaan katsomatta. Ilmapiiri palvelussa oli myös rento ja kaikki naiset ainakin tuntuivat etsivät puhtaasti seksiseuraa. Mikä on loistava asia ainakin salasuhdetta etsiville.

VictoriaMilanissa itse haku toimii hyvin, mutta tätä herkkuahan tarjoavat muutkin deittisivustot. Siihen voit asettaa hakemasi henkilön iän, kaupungin, maksimi etäisyyden sekä milloin hän on viimeksi ollut kirjautuneena palveluun. Lisäksi voit määrittää haluatko nähdä ainoastaan henkilöitä kenellä profiilikuvat tai yksityiset kuvat. Hakemalla seuralaisia ainakin suuremmista kaupungeista tulet nopeasti huomaamaan, että seuranhakijat eivät lopu kesken. Ota siis rohkeasti yhteyttä eri henkilöihin ja jos ensimmäisellä ei tärppää, niin siirry seuraavaan. Profiileista näet myös suoraan minkälaista seuraa he ovat etsimässä, ja minkälaisia ”vaatimuksia” heillä on uudelta partnerilta.

Vinkki: Kun järjestät ensimmäisen tapaamisesi, kannattaa ne sopia julkiselle paikalle.

Hyvää:

  • 100% anonyymi
  • Ilmainen rekisteröityminen
  • Helppokäyttöinen
  • Takuuvarmat seksitreffit
  • ”Paniikki” –nappi ja useat muut turvatoimet
  • 80,000 Suomalaista käyttäjää
  • Premium-versio on todella edullinen

Huonoa:

  • Käyttäjätunnusta ei ole mahdollista vaihtaa
  • Kuten muissakin seuranhakupalveluissa, premium-versio on maksullinen

Yhteenveto:

Kun tarkoituksenasi on järjestää salasuhde tai seksitreffit, niin on VictoriaMilan yksi parhaista deittisivustoista tähän. Kokeillessani itse palvelua onnistui ensimmäisen tapaamisen järjestäminen jo muutaman tunnin jälkeen. Suosittelen tätä palvelua siis kaikille seuranhakijoille, jotka myös haluat pitää henkilötietonsa salaisina.

Ilmaisen tilin palveluun teet tästä. Rekisteröidy ja sovi omat seksitreffit jo tälle illalle!

 

Seksitreffit tai salasuhde netistä ilmaiseksi hetkessä

  • Seksiseuran tarpeessa? – Oletko kyllästynyt kököttämään yksin kotona perjantai-iltoina?
  • Ei hätää! – Näiden ohjeiden avulla saat enemmän seksiä netistä, kuin tarvitset.
  • Salasuhde harkinnassa? – Myös siihen löytyy ratkaisu. Victoria Milan – Elvytä intohimosi ja hanki salasuhde jo tänään!

Useat deittisivustot pyrkivät parittamaan sinua toisiin sinkkuihin esimerkiksi harrastuksiesi tai kiinnostusten kohteiden pohjalta, mitkä nekin ovat tietysti tärkeitä. Niiden lisäksi huomioon tulisi ottaa myös etäisyys, sukupuoli ja ikä, jotta parisuhteesta tulee toimiva.

Milf-area

Seksitreffien järjestäminen

Seksitreffit eivät ole lainkaan hankala järjestää, kuin jostain syystä moni luulee. Viime vuosien aikana sekä naiset että miehen ovat tulleet enemmän tietoisiksi seksuaalista tarpeistaan ja siitä miten nettiä voi hyödyntää seuranhakuun. Seuranhakupalvelut ja pettämissivustot eivät ole enää pelkkiä huijauksia, vaan seasta löytyy muutamia erittäin laadukkaita ja toimivia palveluita.

Tämä on puolestaan tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse enää pakottaa itseäsi lähtemään esimerkiksi baariin pelkästään seuraa etsimään. Nykyisin voit järjestää nopeat seksitreffit tai vaikka vakavamman suhteen netissä ja baariin lähtiessä voit keskittyä hauskan pitämiseen ystävien kanssa.

Seuranhakupalveluissa, kuten VictoriaMilan voit selata aitoja profiileja, katsoa kuvia, chatata ja lähettää yksityisviestejä. Mikä parasta, voit unohtaa turhat iskulauseet tai esittämisen ja keskittyä suoraan olennaiseen! Jos ensimmäinen ei satu olemaan kiinnostunut sinusta, niin sen kuin lähetät viestin seuraavalle.  Voidaan siis sanoa, että seuranhakupalvelut ovat 2000-luvun ”yökerho” seuranhakuun!

”En usko, ei voi olla noin helppoa”

Kyllä se vaan on. Muutamia esimerkkejä miksi:

  • Tiedät heti ketkä ovat sinkkuja ja ketkä ei
  • Näet sekunnissa minkälaista seuraa he etsivät (seksitreffit vai vakava parisuhde)
  • Voit lukea profiilista mikä häntä kiihottaa ja mikä ei
  • Voit unohtaa iskulauseet tai vastaavat ”pelit” ja keskittyä olennaiseen

Kun järjestät ensimmäiset seksitreffit uuden ihmisen kanssa, on kuitenkin hyvä sopia ensimmäinen tapaaminen julkiselle paikalle. Sillä et voi ikinä olla täysin varma toisesta ihmisestä.

Vinkki: Jos silti jännität turvallisuuden puolesta, sovi tuplatreffit!

Oletko sinä tarpeeksi rohkea hakemaan seksiä netistä jo tänään?

Tähän listasimme parhaat palvelut Suomalaisille, minkä kautta järjestä seksitreffit varmasti:

VictoriaMilan:

  • Ilmainen rekisteröityminen
  • Tuhansia Suomalaisia
  • Luotettava
  • Hanki salasuhde

SexPartner:

  • Tuhansia seuranhakijoita
  • Hyvä paikka löytää myös vakava suhde
  • Ilmainen rekisteröityminen

50plusmatch:

  • Seuranhakupalvelu vanhemmille ihmisille
  • Erittäin luotettava
  • Rekisteröidy ilmaiseksi

Milf-area