Salasuhde – Mistä tiedät, pettääkö miehesi?

Useampienkin tilastojen mukaan kolme neljästä miehestä tulevat pettämään pitkäaikaisen parisuhteen aikana. Oli kyseessä sitten vakavampi parisuhde tai avioliitto, niin on hyvin todennäköistä, että vähintään yksi syrjähyppy tai salaiset seksitreffit tulee tapahtumaan.

Salasuhde ei siis ole lainkaan harvinainen asia eikä siten myöskään tulisi olla liian paheksuttava asia. Mikä siitä kuitenkin tekee inhottavan, on se, että suurimmalla osasta tyttöystävistä tai vaimoista ei ole mitään hajua. Helpoin keino saada tämän kaltaiset asiat selville, on tietysti avoimuus sekä rento ilmapiiri kotona. Jos parit pystyvät keskustelemaan kaikesta suuttumatta, niin on huomattavasti todennäköisempää, että myös ”pettäjä” kertoo ajatuksistaan jo ennen kuin syrjähyppy tapahtuu.

Kuitenkin, jos syystä tai toisesta haluat leikkiä salapoliisia ja selvittää omatoimisesti, mitä partnerisi puuhailee, niin keräsimme tähän asiat joita kannattaa tarkkailla.

1. Muodonmuutos

Usein, etenkin miehillä, ulkonäöstä huolehtiminen saattaa hieman unohtua pidemmän parisuhteen aikana, vaikka itse olisitkin pitänyt kauneudestasi kiinni, niin tämä ei läheskään aina päde kumppaniisi. Kaikki ne päivät, kun olet epätoivoisesti kuntosalilla hikoillut takapuoltasi tiukempaan kuntoon, niin miehesi on onnellisesti kasvattanut kaljamahaa sohvalla istuen.
Joku kaunispäivä kuitenkin huomaat, että miehesi muuttaa tapansa täysin. Kaikki vanhat vaatteet lentää roskin, hiukset laitetaan kuntoon Helsingin parhaassa parturissa ja kotiin kannetaan Egyptiläisesti silkistä valmistettuja Armanin kauluspaitoja. Etenkin huomiota kannattaa kiinnittää, kun vanhat alusvaatteet eivät yhtäkkiä enää toimikkaan, vaan ainoastaan silkkibokserit kelpaavat, kun hän lähtee ”kavereiden kanssa oluelle”.

Mistä tämä sitten johtuu? Salasuhde tai seksitreffit on yksi todennäköinen vaihtoehto.

2. Puhelutiedot

Ennen miehellesi jo pelkästään yhden tekstiviestin kirjoittaminen oli urakka ja puhelin soi ainoastaan kerran päivässä. Yhtäkkiä, kuitenkin puhelinta räplätään joka vaiheessa ja puhelinsoittoja sekä tekstiviestejä tulee erityisesti iltaisin oudoista numeroista. Rakastuneet näes tykkäävät lähetellä viestejä ja soitella aina, kun mahdollista. Vaikka he yrittäisivät olla varovaisia, niin houkutus pitää yhteyttä on liian suuri.
Salasuhde tai seksitreffit sihteerin kanssa eivät tietystikään ole aina syy tähän, mutta tulisi tämänkaltaisen muutoksen herättää epäilyksesi. Selkein merkki on ehkäpä puheluhistorian poistaminen. Ensin olet huomannut miehesi puhuvan ”tärkeää työpuhelua” toisessa huoneessa lauantai-iltapäivänä, mutta kaikki tiedot tästä puhelusta on ollut tarpeen poistaa.

3. Käyttäytyminen makuuhuoneessa

Yksi selkeimmistä salasuhteen merkeistä on tietysti myös sänkykäyttäytyminen. Nimittäin, kun ainoastaan salaiset seksitreffit pyörivät mielessä, niin mies ei enää jaksakaan kiinnostua sinusta, vaan sängyssä ainoastaan nukutaan. Syitä voivat olla rankkapäivä töissä tai jatkuva päänsärky.
Toisaalta miehesi halut ovat voineet myös äkillisesti kasvaa ja hän haluaakin seksiä enemmän kuin koskaan. Seksin toistumistiheydellä ei ole juurikaan merkitystä, jos hänellä on salasuhde, vaan muutoksella. Jos suurta muutosta makuuhuoneessa tapahtuu suuntaan tai toiseen, niin tulisi epäilyksesi herätä.

4. Rahankäyttö

Kuten saatat itsekin muistaa suhteenne alkuajoilta, niin ehkä kävitte ulkona syömässä harvasen päivä, lahjoja ostettiin ja matkustelitte yhdessä romanttisiin paikkoihin. Tämä luonnollisesti maksaa. Jos miehelläsi on salasuhde, niin hänen täytyy maksaa öitä hotelleissa, ostaa lahjoja ja käydä romanttisilla illallisilla uuden partnerinsa kanssa. Jos miehelläsi on luottokortti, niin vaivihkaa vilkaisemalla kuukausittaista raporttia, näet jos sillä on ostettu jotain epäilyttävää.
Selkeä merkki on myös taloudellisen tilanteen yllättävä kiristyminen vaikka miehesi on ylitöissä jatkuvasti. Hän joutuu lähtemään töihin joskus jopa viikonloppuiltaisin, mutta ylityökorvaukset eivät tunnu sisältyvän hänen palkkaansa.

5. Muutokset töissä

Kumppanisi ei ole saanut äskettäin ylennystä, eikä myöskään työnkuva ole varsinaisesti muuttunut. Kuitenkin nyt tapaamisia, liikematkoja, konferensseja, firman juhlia ja ylitöitä riittää enemmän kuin koskaan ennen. Aina, kuin puheeksi tulee työpaikka, niin tekosyistä ei todellakaan ole pulaa. Myös tässä salasuhde on varteenotettava syy ja ei ole väärin jos epäilyksesi heräävät.

Kuten kaikessa, niin myös tässä muutos tavoissa merkitsee. Nykyisin salasuhteen tai seksitreffit järjestää netissä kuka tahansa sukupuoleen tai ikään katsomatta helpoiten. Jos kotona ei enää viihdy, niin on luonnollista etsiä parempaa seuraa muualta. Kuten aikaisemmin jo sanottiinkin, niin vakoilu ei ole helpoin eikä paras tapa selvittää, mitä kumppanisi puuhailee, vaan avoimuus. Kun toinen jaksaa kuunnella suuttumatta ideoita ja ongelmia, niin on hyvin todennäköistä, että myöskään salasuhteelle ei ole tarvista.

Kun kotona kuitenkin on tasaisen tylsää, niin salasuhde tai seksitreffit netistä järjestyy VictoriaMilanin kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.